Myyntitiimin on tärkeä kehittyä ketterästi nopeasti muuttuvassa globaalissa liike-elämässä

Sellai tekee asiantuntevaa B2B myyntipalvelua toimialasta riippumatta. Myynnin voi ulkoistaa kokonaisuudessaan meille prospektanneista kaupan sulkuun asti.

Sellain organisaatio on rakennettu matalaksi ja tiimit itseohjautuviksi. Näin työnteko pysyy ketteränä ja jokaisella työntekijällä säilyy omassa työssään autonomia tehdä myös itsenäisiä päätöksiä.

Lähtökohtaisesti tiimimme toiminta on sujunut hyvin ja olemmekin olleet tyytyväisiä. Tiedostamme jatkuvan oppimisen arvokkuuden, jotta voimme kehittää ja parantaa asiakkaillemme tarjoamaa palvelua. Divacon avulla pystyimme havainnollistamaan tiimimme rakenteisiin vaikuttavia seikkoja ja tehostamaan tiimimme työskentelyä.

Divacon väki on kovin ystävällistä ja nöyrää porukkaa. Koemme vahvasti, että meidät on otettu huomioon. Divacon asiantuntioista huomaa, että ovat kovan luokan ammattilaisia. Tämä ilmeni läpi koko prosessin tutkimuksesta koulutusvaiheeseen asti.

Osallistuminen tutkimusiin ja koulutuksiin oli melko helppoa. Ei tarvinnut käyttää paljon aikaa ja pääsi mukavasti mukaan töiden ohella. Koulutuksen kautta koemme kaikki, että olemme saaneet matalallakin roikkuvia oksia itsellemme. Esimerkiksi purkutilaisuus oli äärimäisen inspiroivaa ja saimmekin käyttää tiimimme sisäisiä voimavaroja.

Voin lämpimästi suositella Divacon palveluita kenelle tahansa, jota kiinnostaa uralla eteneminen oli sitten kyseessä johtajan tai tiimin kehittyminen. Tässä lyhyessä ajassa Divacon kanssa sai kyllä paljon enemmän kuin mitä olisi saanut lukemalla pinon itsekehityskirjoja. Saimme konkreettisia kehityskohteita tavalla, jota emme pystyneet kiistämään ja joissa koko tiimi oli samaa mieltä ja siksi niihin tarttuminen oli myös helppoa.

Mieleen jäi tunne siitä, että ”noh onkohan tässä taas jokin kehitysjuttu? ja mitenkähän tiimiläiset nyt kokee taas jälleen uuden henkilöstötutkimuksen?” Yllätyin kuinka vahvasti tiimiläiset inspiroituivat ja innostuivat Divacon koulutuksiin osallistumisesta. Mieleeni jäi vahvasti se upea fiilis siitä, kun kohtasin koulutuksen jälkeen innostuneita tiimiläisiä!

 


Kalle Ryymin  
Tiiminvetäjä | Johtoryhmän jäsen

Sellai

Haluatko kuulla lisää Sellain tuloksista?

Varaa 30 min etäkonsultaatioaika ja keskustellaan lisää teidän tiimistänne.

Aiheeseen liittyvää

SaaShop | Myyntitiimi

Hammashoiva | Tiimien tarina

Creative Crue | Luovat tiimit